Lähde mukaan tanssin huumaavaan maailmaan! Huom! myös pojat!
Tule ottamaan uusia askeleita ja kokemaan tunteita. Meillä voi tanssia niin aikuiset kuin lapsetkin. Kunto kohoaa ja mieli virkistyy.
Kevätlukukausi 2012 07.01 - 14.05
UUTTA!!
20+ Show, 20+ Hip Hop sekä Show 8 - 12v
MONA KOIVUNEN

Jazztanssi

Opiskellut Stocholm Balettakademissa 1969 – 1974, sekä tanssikursseja Lontoo, Pariisi ja New York. Vuonna 1974 perusti Jazztanssikoulu Mona Koivusen.
MINNA HUUNONEN

Streetdance, showsalsa, show, disco, hip hop, (pojille oma ryhmä)

Aloittanut tanssin 7- vuotiaana klassisella baletilla. Jatkoa seurasi monet tanssikurssit. Hän on lukenut myös mm Kasvatustiedettä ja liikunnan pedagogikkaa. Toiminut tanssijana ja koreokrafina monissa eri projekteissa aina Yhdysvaltoja myöden. Stardust Dancers tanssiryhmän perustaja, ohjaaja ja koreografi. Toiminut opettajana tässä tanssikoulussa vuodesta 1995
JENNI RASI

Jazztanssi baletti

Valmistunut tanssinopettajaksi Turun Ammattikorkeakoulun taideakatemiasta keväällä 2003. Opetuskokemusta Jennillä on jo yli kymmenen vuoden ajan jazztanssista, lastentanssista ja klassisesta baletista. Opettamisen lisäksi Jenni työskentelee myös tanssijana ja koreografina. Jenni on tanssinut mm. Turun Kaupunginteatterin musikaaleissa ja toiminut koreografina mm. Teatteri Tarmossa ja Salon Teatterissa. Oppilailleen Jenni on järjestänyt vuodesta 2004 alkaen tanssileirin kesäisessä Mannerlahden kartanossa.
HANNA-RIIKKA NORDMAN

Jazztanssi

Aloittanut 7- vuotiaana Rytmisen kilpavoimistelun ja menestynyt sm-tasolla ( 10 sm mitalia ) Aloittanut aktiivisesti tanssin vuonna 2000, pääasiassa jazz- ja nykytansilla. Ohessa tanssinut paljon mm. show, disco sekä hip hop tanssia. Valmistuu vuoden 2008 keväällä Tanssijaksi Turun Konservatorion tanssilinjalla. Toimii tanssijana Turun Kaupunginteatterin musikaaleissa.
HEINI POLLARI

Irlantilainen tanssi

Tanssinut irlantilaista tanssia vuodesta 2001 Sofi Kyrklundin ja Mathew Fitsimonin johdolla. 2006 Irlantilaisen pohjoismaiden kilpailuissa 3 kultaa ja 4 hopeaa. Nordic Feis of Iris Dancing 2007 Ryhmätanssit: Perinteinen Céili-tanssi: kultaa ja hopeeta. Soolot: 2 pronssia, hopea ja 2 kultaa.
TERHI LEHTOPOLKU

Moderni ja jazztanssi edistyneet

Suorittanut tanssiopinnot Tanssikoulu Liisa Nojosella. Merkittävimpiä opettajia jazztanssissa Liisa Nojosen lisäksi Gus Giordano, Frank Chaves, Pattie Obey ja Lynda Martha; nykytanssissa Jorma Uotinen, Tero Saarinen, Marjo Kuusela, Alan Danielson (Limón-tekniikka), Julio Rivera (Horton-tekniikka) ja Claud Paul Henry; klassisessa baletissa Andrea Ladanyi, Arja Nieminen-Rastas, Alexander Kikinov ja Maj-Lis Rajala; stepissä Taina Schorin ja Ilkka Lampi. Esiintynyt Liisa Nojosen tanssiryhmän (nyk. Pori Dance Company) jäsenenä Suomessa ja ulkomailla mm. Jorma Uotisen, Tero Saarisen, Marjo Kuuselan, Frank Chavesin (Artistic Director of River North Chicago Dance Company) ja Pattie Obeyn (Leading Lady of Jazz Dance, Master Teacher of Dance Studio Life) teoksissa. Esiintynyt lisäksi lukuisissa teatteriproduktioissa, joista viimeisimpänä Marco Bjurströmin ohjaamassa musikaalissa Crazy for You. Voittanut useita valtakunnallisia kilpailuja, kuten Hämeenlinnan valtakunnallisen jazztanssikilpailun vuosina 1997 ja 1999. Aloittanut jazztanssin ja nykytanssin opettajana Jazztanssikoulu Mona Koivusella vuonna 2000.
ANNI HIRVONEN

Baletti

Turun Taideakatemialta valmistunut nykytanssija ja tanssinopettaja. Omaperäinen, herkkä ja tarkka liikkuja ja esiintyjä, jolla on ennakkoluuloton ja analyyttinen suhde tanssiharjoitteluun ja tanssin tekemiseen. Nauttii haasteista, kohtaamisista ja työnteosta.
ANNIKA LEHTOMAA

Nyky alkeet

HILKKA VIRMOLIN

Hip Hop lapset 9 - 12v